
Tiimivastaavat, sosionomit ja geronomit
Tiimivastaava toimii hoidon vastuuhenkilönä ja asiantuntijana omalle tiimilleen. Työ sisältää muun muassa henkilöstöhallintoa, asiakaspalvelua, verkostotyötä, laadukkaiden palveluiden tuottamista sekä talouden hallintaa. Esihenkilötiimiin kuuluvana tiimivastaava tekee aktiivista yhteistyötä meille tärkeiden asukkaiden, henkilöstön, omaisten ja sidosryhmien kanssa. Tiimivastaava organisoi omalta osaltaan hoito- ja asiakaspalvelutyötä, vastaa laadun toteuttamisesta, seurannasta ja valvonnasta. Tehtäviin kuuluu myös toimintojen kehittäminen yhdessä talon johtajan ja oman tiimin kanssa. Toiminnanohjausjärjestelmänä käytössämme on DomaCare.
Sosionomina työtehtäviin kuuluu monipuolista asiakaspalvelutyötä. Sosionomi voi esimerkiksi avustaa päivittäisten asioiden hoidossa ja suunnitella sekä toteuttaa sosiaalisia aktiviteetteja senioreiden kanssa. Tehtävänkuvaan kuuluu usein myös yhteydenpito ja yhteistyö eri sidosryhmien kuten omaisten kanssa. Sosionomin työnkuva voi olla hyvin vaihteleva riippuen tehtävästä sekä hänen koulutuksestaan. Välillä tehtävä voi sisältää myös hoidollista työtä.
Geronomin osaamisaluetta on iäkkäiden henkilöiden parissa työskentely. Tehtävänkuva sisältää asukkaiden sosiaalisen puolen hoitamisessa ja asukkaan voimavarojen kartoittamista ja sen pohjalta esimerkiksi tuen suunnittelua ja toteutusta. Hoitotyön rinnalla geronomin työ on monipuolista asiakaspalvelutyötä jossa voi päästä myös suunnittelemaan ja toteuttamaan aktiviteetteja oman osaamisen ja mielenkiinnon mukaan.
Avoimet työpaikat
-
Hoitajia keikkatöihin, Saga Tammilinna
Hoitopalvelut · Vantaa, Saga Tammilinna -palvelutalo, Vantaa
-
Sairaanhoitaja, Saga Kaskenpuisto
Hoitopalvelut · Turku, Saga Kaskenpuisto -palvelutalo, Turku
-
Kokki tai ravintolatyöntekijä keikkatöihin, Saga Torilinna
Ravintola- ja kahvilapalvelut · Lappeenranta, Saga Torilinna -palvelutalo, Lappeenranta
-
Hoitajia keikkatöihin, Saga Kaskenniitty
Hoitopalvelut · Turku, Saga Kaskenniitty -palvelutalo, Turku
-
Hoitajia keikkatöihin, Saga Torilinna
Hoitopalvelut · Lappeenranta, Saga Torilinna -palvelutalo, Lappeenranta
-
Hoitajia keikkatöihin, Saga Käpylinna
Hoitopalvelut · Helsinki, Saga Käpylinna -palvelutalo, Helsinki
-
Sairaanhoitaja, Saga Helapuisto
Hoitopalvelut · Helsinki, Saga Helapuisto -palvelutalo, Helsinki
-
Hoitajia keikkatöihin, Saga Munkkiniemi
Hoitopalvelut · Helsinki, Saga Munkkiniemi -palvelutalo, Helsinki
-
Hoitajia keikkatöihin, Saga Lakeudenlinna
Hoitopalvelut · Seinäjoki, Saga Lakeudenlinna -palvelutalo, Seinäjoki
-
Sairaanhoitaja, Saga Munkkiniemi
Hoitopalvelut · Helsinki, Helsinki, Saga Munkkiniemi -palvelutalo