
Fysioterapeutti, Jalkahoitaja & Vapaa-ajan ohjaaja
Fysioterapeutin tärkein tehtävä on edistää senioreiden kuntoa ja kuntoutumista. Kuntoutumista seurataan esimerkiksi erilaisin toimintatestein. Työ keskittyy enimmäkseen yksilöllisen fysioterapian toteuttamiseen talon liikuntatiloissa, vastaanotolla tai kotikäyntien muodossa. Saga taloissa on ideaalit tilat laadukkaan fysioterapian toteuttamiselle. Sagan asukkaat ovat kiinnostuneita omasta kunnostaan ja sen ylläpitämisestä sekä aktiiviseen kuntoutukseen motivoituneita. Välillä fysioterapeutille voi tulla asiakkaita myös talon ulkopuolelta.
Jalkahoitajalla on jalkahoitajan, kosmetologin tai jalkaterapeutin tutkinto. Jalkahoitaja on ammattilainen jalkojen terveyden ylläpidossa sekä jalkojen sairauksia ennaltaehkäisyssä sekä toimintakyvyn edistämisessä. Jalkahoitajat toimivat joko Saga taloissa siihen tarkoitetussa tilassa tai kotikäyntien muodossa.
Vapaa-ajan ohjaajan tehtäviin sisältyy laajasti aktiviteettia! Vapaa-ajan ohjaaja organisoi ja järjestää vaihtelevaa mukavaa tekemistä senioreillemme ja luonnollisesti osallistuu myös esimerkiksi ulkoiluun sekä muihin yhteisiin aktiviteetteihin. Aktiviteetteja järjestetään asukkaiden toiveiden mukaan ja ne voivat olla esimerkiksi bingoa, muistijumppaa, retkiä, musiikkiesityksiä, pelihetkiä tai oikeastaan mitä vaan! Vapaa-ajan ohjaajana pääset hyödyntämään omaa osaamistasi. Vapaa-ajan ohjaajan työhön voi liittyä myös hoitotyötä hieman koulutuksesta riippuen.
Avoimet työpaikat
-
Hoitajia keikkatöihin, Saga Tammilinna
Hoitopalvelut · Vantaa, Saga Tammilinna -palvelutalo, Vantaa
-
Sairaanhoitaja, Saga Kaskenpuisto
Hoitopalvelut · Turku, Saga Kaskenpuisto -palvelutalo, Turku
-
Kokki tai ravintolatyöntekijä keikkatöihin, Saga Torilinna
Ravintola- ja kahvilapalvelut · Lappeenranta, Saga Torilinna -palvelutalo, Lappeenranta
-
Hoitajia keikkatöihin, Saga Kaskenniitty
Hoitopalvelut · Turku, Saga Kaskenniitty -palvelutalo, Turku
-
Hoitajia keikkatöihin, Saga Torilinna
Hoitopalvelut · Lappeenranta, Saga Torilinna -palvelutalo, Lappeenranta
-
Hoitajia keikkatöihin, Saga Käpylinna
Hoitopalvelut · Helsinki, Saga Käpylinna -palvelutalo, Helsinki
-
Sairaanhoitaja, Saga Helapuisto
Hoitopalvelut · Helsinki, Saga Helapuisto -palvelutalo, Helsinki
-
Hoitajia keikkatöihin, Saga Munkkiniemi
Hoitopalvelut · Helsinki, Saga Munkkiniemi -palvelutalo, Helsinki
-
Hoitajia keikkatöihin, Saga Lakeudenlinna
Hoitopalvelut · Seinäjoki, Saga Lakeudenlinna -palvelutalo, Seinäjoki
-
Sairaanhoitaja, Saga Munkkiniemi
Hoitopalvelut · Helsinki, Helsinki, Saga Munkkiniemi -palvelutalo