Hoitajia kesätöihin, Saga Helapuisto, palvelutalo
Haluatko viettää kesäsi tehden merkityksellistä työtä aktiivisten senioreidemme parissa, osana lämminhenkistä työyhteisöä?
Haemme nyt Saga Helapuistoon palvelutalon puolelle sosiaali- ja terveysalan osaajia sijaisuuksiin kesän ajalle. Lue lisää alta ja jätä hakemuksesi helposti!
Saga Helapuisto työpaikkana
Saga Helapuisto on viihtyisä ikäihmisten palvelutalo, joka sijaitsee uudella asuinalueella Helsingin Ala-Malmilla. Palvelutalossa on 92 huoneistoa senioriasukkaille, lisäksi meillä on 12-paikkainen ryhmäkoti erityistä huolenpitoa tarvitseville. Haemme kesätyöntekijöitä palvelutalon puolelle.
Meillä asukkaamme saavat apua arjen askareihin ja seuraa muista senioreista sekä meistä työntekijöistä. Autamme ja kuuntelemme toisiamme, ja osallistumme yhdessä talon arjen kehittämiseen.
Työpäiväsi hoitajana meillä
Hoitajana tehtävänkuvasi sisältää vastuullista ja monipuolista hoiva- ja asiakaspalvelutyötä, jossa pääpaino on asukkaiden avustamisessa päivittäisissä toiminnoissa heidän tarpeidensa mukaisesti. Teet tiivistä yhteistyötä muun henkilökunnan, omaisten, asukkaiden ja sidosryhmien kanssa. Seniorimme asuvat omissa asunnoissaan, joten hoivatyö tapahtuu pääasiallisesti asukkaidemme omissa kodeissa. Tarkka työnkuva muotoutuu koulutuksesi, osaamisesi ja kiinnostuksiesi mukaan.
Työ on 2-vuorotyötä. Aloituksen ajankohdasta ja työsuhteen kestosta voimme sopia kanssasi.
Tehtävässä edellytämme
- lähihoitajan tai sairaanhoitajan koulutusta tai vähintään 60 osp/op suoritettuja alan opintoja
- tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa ja vähintään toimivaa peruskielitaitoa suomeksi (B1-tasoa)
- katsomme eduksi voimassa olevat lääkeluvat
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain mukainen rikosrekisteriote, mikäli työsuhde kestää yli 3kk. Huomioithan, että voimme palkata tehtävään vain henkilön, joka täyttää yllä mainitut tehtävän edellytykset.
Palkka
Palkkauksessa noudatamme yksityistä sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Tehtäväkohtainen pohjapalkka on kokemuslisistä riippuen:
- lähihoitajan tehtävässä 2396,85-2592,75 €/kk (G20C)
- sairaanhoitajan tehtävässä 2703,11-2946,43 €/kk (G22D).
Opiskelijoiden palkka on palkkaluokka -6% epäpätevyysalennus.
Mitä tarjoamme sinulle?
Lämmin vastaanotto. Otamme sinut lämpimästi vastaan osaksi meidän porukkaa. Varmistamme sinulle hyvän perehdytyksen ja saat koko tiimin tuen työllesi. Haluamme, että viihdyt meillä, ja että sinulla on kiva kesä!
Työn ja vapaa-ajan tasapaino. Meille on tärkeää, että työ ja vapaa-aikasi on tasapainossa ja kuuntelemme toiveitasi työvuorosuunnittelussa. Kesätyöntekijänä saat käyttöön Cityshoppari -edun. Työntekijänämme olet oikeutettu työterveyshuoltoon Mehiläiseltä.
Uuden oppiminen. Saga-palvelutalot ovat työympäristönä ainutlaatuisia ja mielenkiintoisia. Pääset työskentelemään upeissa tiloissamme ja meillä vietetyn kesän jälkeen olet takuulla kehittynyt hoitotyön ammattilaisena.
Miltä kuulostaa, tulisitko meille työkaveriksi?
Hakuaikaa tehtävässä on 28.2. asti. Toimithan kuitenkin pikaisesti, sillä käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja sovimme kesätyöstä heti, kun sopiva henkilö löytyy.
Haluatko tietää lisää tehtävästä? Juttelen mielelläni lisää kanssasi, voit olla minuun yhteydessä:
- talon johtaja Ranja Kontturi, p. 050 521 5139, ranja.kontturi@sagacare.fi
- palvelutalon tiimivastaava-sairaanhoitaja Ulla Grönfors, p. 050 4479 465, ulla.gronfors@sagacare.fi
Tervetuloa kesätöihin meille!
Sagasta työnantajana voit lukea täältä.
Tutustu Saga Helapuiston toimintaan ja työyhteisöön tästä.
- Department
- Kesätyöt
- Sijainnit
- Helsinki, Saga Helapuisto
Helsinki, Saga Helapuisto
Saga-palvelutalot yrityksenä
Olemme yksi Suomen suurimmista senioreiden asumis- ja hyvinvointipalvelualan yrityksistä. Tarjoamme turvallisen kodin ja aktiivisen ympäristön palveluiden keskellä.
Palvelutaloissamme Helsingissä, Vantaalla, Turussa, Raumalla, Seinäjoella, Lappeenrannassa ja Lahdessa palvelut löytyvät saman katon alta. Laadukkaissa seniorikodeissamme asuu 1 300 asukasta. Senioreiden hyvinvoinnista huolehtii monialainen ja ammattitaitoinen henkilöstö. Hoitohenkilökunnan lisäksi lähes kaikissa taloissamme asukkaitamme palvelevat kahvila-ravintolatyöntekijät, vapaa-ajanohjaajat, fysioterapeutit, jalkahoitajat ja kampaajat.
Työkaverit 570
Liikevaihto 40,9 M€
Hoitajia kesätöihin, Saga Helapuisto, palvelutalo
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Saga-palvelutalot?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.